keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Näyttötyönä malliverhot, osa 2


Suoritin Eurokankaassa näyttötyönä kahdet malliverhot.
Toinen verho oli aiemmin valmistunut kanttiverho, toinen oli purjerengasverho purjerengasnauhalla.

Purjerengasverhon leveys on määritelty purjerengasnauhan mukaan, renkaita kun tulee olla parillinen määrä, tässä tapauksessa kahdeksan. Mittasin siis ensin purjerengasnauhan leveyden ja leikkasin sitten kankaan samanlevyiseksi. Tässä kankaassa sivut ovat valkoiset ja kuvio keskellä, joten kangasta piti kaventaa saman verran molemmilta sivuilta.



Todella näppärä keksintö tämä purjerengasnauha!


Tämä verho aloitetaankin yläreunasta. Ensin suoristetaan kangas suoraan kulmaan. Kankaan kiinnitin taas nuppineuloilla purjerengasnauhassa olevaan kujaan.


Laitoin ylälangaksi valkoisen ja alalangaksi mustan langan, niin tulee molemmilta puolilta siistin näköinen.


Sitten sivupäärmeiden ompelu. Nauhan kohdalla vaihdoin ylä- ja alalangaksi mustan langan.


Ja kankaan kohdalla tietysti valkoiset langat.


Tätä Kinnamarkin "Fanny"-kangasta ei tarvinnut neulata etukäteen, vaan päärmettä käännettiin ompelun edetessä.


Sivupäärmeiden silitys, jotta alareunasta saadaan leikattua suora.


Alas 10cm + 10cm päärme.


Tältä näyttää lyijypainotasku.








Tässä verho valmiina ompelimon seinälle ripustettuna:


Ja tässä kuvia verhosta malliseinään ripustettuna:









-Hanna-Kaisa-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti