perjantai 5. syyskuuta 2014

Kotona ja koulussa


Tällä viikolla en ehtinyt joka päivä kouluun asti, vaan himmailin keskiviikon ja torstain kotona pitämässä lasten kanssa sairastupaa. Niin kipeitä ei sentään oltu, etteikö olisi jaksettu piirtää. Tässä kuvassa Lotta 5v taluttaa mummun koiraa... Näitähän tulee vaikka millä mitalla, ja kaikissa kuvissa yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja, huomaa tässäkin kuu- ja tähti-pinnit sekä pöllö-pampulat. :)


Koulussa kokeilin painaa kuviotani erilaisille materiaaleille, kuten sileälle puuvillalle ja karkealle pellavalle.


Yksi kerros painoväriä oli aivan liian vähän, ja kuvio häviää lähes kokonaan pellavan rouheaan pintaan.


Tässä useampi kerros väriä, mutta silti kuviosta tulee suttuinen ja epäselvä pellavan pinnalla.


Valkoisessa puuvillakankaassa kuvio tulee hienosti esiin, näyttää ihan siltä kuin liidulla olisi piirretty suoraan kankaalle. (Kuva ei valitettavasti tee oikeutta painojäljelle.)


Mutta valkoisesta sileästä puuvillakankaastakaan kuvio ei erotu jollei laita tarpeeksi väriä. :)


Jatkuvan pinnan painaminen ei muuten ole niin helppoa kuin äkkiseltään voisi luulla, täytyy vielä hieman harjoitella kuvion kohdistamista. Saa tästä kuitenkin esimakua siitä, miltä kuvio näyttää toistettuna esimerkiksi pöytäliinassa tai miksei vaikka verhonakin. Jatkuvan pinnan valmistaminen olisi varmasti helpompaa jos kuvio olisi suora, eikä vasemmalle kallellaan ja jos raportin välissä olisi aina niin suuri rako, että kuvion voisi painaa heti vieri viereen. Nyt kun raportti on vino, pitää painaa aina joka toinen kuvio, ettei seula sotke märkää painoväriä. Mutta virheistä oppii, eikä kaiken aina niin helppoakaan tarvitse olla! :)


Koululla on aika rouhean värisiä puuvillakankaita, joten kokeilin hieman PhotoShopilla millaisia väriyhdistelmiä voisi käyttää.

Tummansinisellä pohjalla harmaata painoväriä.
Harmaalla kankaalla myös harmaata väriä.
Tummansinisellä pinkkiä ja
keltaisella oransssia.
Valkoisella pohjalla toimii mikä vain, tässä murrettu sininen

ja murrettu vihreä.




























Näin tällä kertaa. Tämän viikon ompelutunnit jäi väliin, joten tuotteen valmistaminen jää ensi viikkoon. Jospa ehtisin maanantaina painaa lisää kangasta, jotta pääsisin ihan oikeasti ompelemaan omia tuotteitani ensi keskiviikkona.

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!

-Hanna-Kaisa-

P.S. Saa kommentoida!!!!! :)

3 kommenttia:

  1. Onkohan se sitten raportti, eli toi miten kuvio toistuu ja on sommiteltu, on tosi hieno. Piti jo viimeksi kommentoida. Silmä hakee vuorotellen kolmen ja neljän sarjaa. Tykkään. Ja L piirustus hieno! Onkon noi alahampaat, vai kaks kieltä? Niin tai näin, ne luo keskittyneen vaikutelman. Mutta toi kuvien säästäminen, mihin niitä oikein pitäis tallentaa, kun meillä ainakaan mitään ei saa heittää pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän niille pitäisi tehdä:
      http://trykkityykini.blogspot.fi/2014/08/meidan-lapset-ja-naapurin-kakarat.html

      Ehkäpä sinä restauroijana voisit pikemminkin tapetoida niillä? Joo, sitten sais piirtää seinille!! :D

      Poista
  2. Haa! Olipas jäänyt lukematta, tai ainakin ajatuksella. :) Ja meillähän tota seinillepiirtoa aina välillä jompikumpi kokeilee ihan ilman kannustustakin. Onhan nekin tosiaan sitten kerrostumia, mutta, mutta vähän ehkä liian levotonta mun makuun. :D

    VastaaPoista